Poriin, Aittaluodon
kruununvirkatalon etupihalle 1860-luvulla rakennetun viljamakasiinin
suunnitteli arkkitehti G. T. Chiewitz. Rakennus saatettiin
valmiiksi lääninarkkitehti
F. Lückowsin valvonnassa, sillä Chiewtz oli kuollut
ennen työnsä valmistumista.
Olavi
Koskinen. Työ ja Toimi
4 /1974. |
Rosenlew-yhtymä osti vuonna 1937
purku-uhan alaisena olleen tiilimakasiinin valtiolta. Rakennuksesta
tehtiin tehtaan varasto ja kuljetuspalvelun eli Automon
autotalli.
Ensimmäiset museoesineet tuotiin sisään 1980-luvulla,
kun kotiseutuneuvos Olavi Koskisen keräämä laaja
kokoelma yhtiön historiaan liittyvää esineistöä ja
arkistoaineistoa tarvitsi sijoituspaikkaa. Vuonna 1984 kruununmakasiinissa
vietettiinkin Koskisen kokoaman tehdasmuseon avajaisia. Vailla
lämmitystä olevan tilan ilmankosteuden ja lämpötilan
vaihtelut olivat kuitenkin uhka kokoelmien säilymiselle.
Rosenlew-yhtiön omistajavaihdosten myötä rakennus
päätyi UPM-kymmene Oyj:n omistukseen. UPM luopui
kruununmakasiinista vuonna 2003, jolloin suojeltu rakennus
kokoelmineen siirtyi Porin kaupungin haltuun ja Satakunnan
Museon hoitoon. Kokoelmien ja rakennuksen säilyminen
oli päätetty turvata.
Vuonna 2004 käynnistyi Rosenlew-museo –hanke,
jossa Euroopan aluekehitysrahaston, Porin kaupungin ja Rosenlew-suvun
tuella rakennus kunnostettiin nykyaikaiset vaatimukset täyttäväksi
museoksi. Yhteistyökumppaneina hankkeessa olivat mm.
Turun yliopisto ja Svenska Kulturfonden i Björneborg.
Rosenlew-museon avajaisia vietettiin joulukuussa 2006.
Rosenlew-museon edustalla paljastettiin 12.12.2008
Lempi-veistos. Veistoksen osina ovat Rosenlew-yhtiön
tuotteiden logoista poimitut kirjaimet ja Porin konepajan
valimolla valmistettu pyörä. Teoksen ovat suunnitelleet
neljä Taideteollisen korkeakoulun maisteriopiskelijaa,
Maria Atosuo, Riikka Kiljunen, Leena Lehti ja Taru Pelto-Uotila
ohjaajanaan kuvanveistäjä, TaM Sofia Saari.