Rosenlew-museon perusnäyttely esittelee Rosenlew-yhtiön
(1853 – 1987) tuotantoa ja toimintaa.
Puimakoneita, paistinpannuja, jääkaappeja, laivoja,
lankkuja, paperia, sulfiittiselluloosaa, sähköenergiaa,
leivinhiivaa, muovikasseja. Rosenlew-suvun omistuksessa toiminut
monialayhtiö tuotti 134-vuotisen historiansa aikana
monia erilaisia tuotteita, joista Rosenlew-museon perusnäyttelyssä esitellään
osa.
Rosenlew-yhtiö oli Satakunnan alueen
suuri työllistäjä,
ja vaikutti paikkakunnan elämässä laajemminkin,
mm. tarjoamalla vapaa-ajan harrastuksia. Muutamia suosituimmista
olivat soittokuntatoiminta ja urheilu, joissa yllettiin huipputasolle
ja mestaruustuloksiin. Aiheille on omistettu näyttelyssä omat
osionsa.

Museon filmipisteessä esitetään Rosenlewin tuottamia filmejä, esim. kotitalouskoneiden mainoksia 1960-luvulta.
Näyttelyä varten tuotetut multimediaesitykset käsittelevät
Porin konepajan kolmea tuotetta: Sampo-puimakonetta, lokomobiilia
ja Porin Matti-lämmitysuunia.
