Rosenlew-yhtiö

W. Rosenlew & Co. perustettiin Poriin vuonna 1853, vain vuosi kaupungin tuhonneen palon jälkeen. Kauppias Fredrik Wilhelm Rosenlewin perustaman yhtiön päätoimialana oli sahateollisuus, josta alkoi Rosenlewin kasvu suuryritykseksi.

klikkaa kuvaa, niin saat isomman kartan

Rosenlewin tehdasalueita Porissa vuonna 1953.
Kuva W. Rosenlew & Co. Aktiebolag 1853 – 1953.

Yrityksestä kehittyi monialainen, energiantuotannossaan omavarainen ja tuotantoketjuissaan tehokas yhtiö, jonka työllistävä vaikutus Porissa ja lähialueilla oli erittäin merkittävä. Yrityksen tuotannonaloja olivat sahateollisuus, metalliteollisuus, kemiallinen puunjalostusteollisuus, pakkausteollisuus ja voimateollisuus. Yhtiössä on toiminut mm. hiivatehdas, tiilitehdas ja laatikkotehdas. Rosenlewin tuotteet tulivat tunnetuiksi ympäri maailmaa. Enimmillään, 1970-luvulla Rosenlewilla työskenteli yli 5300 henkilöä.

Rosenlewin monet tekniset ja strategiset valinnat olivat edelläkävijän valintoja. Ensimmäisten suomalaisten teollisuuslaitosten joukossa Rosenlew esimerkiksi otti käyttöönsä sähköenergian voimanlähteenä. Yhtiö pysyi vakaana taloudellisesti heikompinakin kausina, sillä tuotantovälineitä uudistettiin tarpeen mukaan. Teollisuuskonserni Oy W. Rosenlew Ab oli pitkään yksi maan suurimmista.

Kun Rosenlew-yhtiön osakkeet vuonna 1987 tapahtuneessa ”Rosenlewin kaappauksessa” myytiin Rauma-Repolalle, se merkitsi valtavaa muutosta alueen talouselämälle ja myös porilaisille, jotka olivat tottuneet pitämään Rosenlewiä järkkymättömänä. Vaikka yhtiö lakkasi olemasta, sukuyhtiön perintö elää yhä. Toiminnassa on edelleen lukuisia teollisuuslaitoksia, joilla on rosenlewiläiset juuret.

 

 
     
  Rosenlew-museo
Kuninkaanlahdenkatu 14
28100 Pori
Puhelin
02-621 1866 lipunmyynti
02-621 1865 toimisto