Porin tulvavaara ohi – kevättulva epätodennäköinen

(12.02.2018 15:58 Elli-Mari Sulonen / päivitetty 12.02.2018 15:58)

Poriin kohdistuvan vesistötulvavaaran arvioidaan olevan ohi tällä erää. Tulvasuojelun alimmalta valmiustasolta palataan tavanomaiseen arkeen. Keväällä joki saattaa tulvia ylävirralla, mutta vähäisen jäämäärän vuoksi ongelmia ei ole ennakoitavissa Poriin. Jos lumen sulaminen ja jäidenlähtö muodostavat uhkan, valmiutta nostetaan tarvittaessa.

Talvi on ollut ongelmallinen sateisen syksyn ja alkutalven sekä vaihtelevan lämpötilan tähden. Säännöstelyssä onnistuttiin niin hyvin kuin tällaisissa olosuhteissa on mahdollista, kuvailee projektipäällikkö Pekka Vuola.

Tulvasuojelussa piti ottaa huomioon samaan aikaan märkä syksy, pakkasiin liittyvät jäädytysajot sekä lumen osittainen sulaminen keskitalvella. Lisäksi oli jo varauduttava lumen sulamiseen keväällä.

Padoilla suojellut alueet ja Sunniemi säästyivät suurtulvalta, koska säännöstelyä ja patojen peruskorjausta on toteutettu aiempaa paremmin ja ennakoivammin viime vuosina. Lisäksi joen haarautumisalueen kunnossapitoruoppaus auttoi tulvasuojelua.


Hakusana
2018 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2017 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2016 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2015 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2014 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2013 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2012 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2011 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2010 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12